lauantai 16. toukokuuta 2009

Media ja maahanmuuttaja

Tiistai 12.5.

Kahdeksanvuotias lapsi oli nousemassa Espoossa paikallisjunan kyytiin. Ovella häntä vastaan tuli junasta ulos pyrkivä mies, joka huusi lapselle "mene pois mun edestä senkin pieni apina" ja tönäisi, tuuppasi, sysäsi tai paiskasi lapsen laiturille päin. Lapsi kaatui selälleen ja tunsi kipua, mutta ei loukannut itseään. Mies poistui paikalta, tuntematon nainen auttoi lapsen pystyyn ja lapsi nousi junaan. Lapsen isä teki poliisille rikosilmoituksen pahoinpitelystä ja kunnianloukkauksesta.

Seuraavana päivänä Ilta-Sanomat julkaisi tapauksesta STT:n uutisen otsikolla "Rasistisesti käyttäytynyt mies töni 8-vuotiaan tytön ulos junasta". Lapsi ei ollut kuka tahansa lapsi, vaan kahdeksanvuotias somalityttö, mikä selittääkin seuraavien päivien mediahässäkän.

Rasistinen rikos
Heti ensimmäisestä otsikosta lähtien tapaus julistettiin rasistiseksi, koska uhrina oli somali. Ainoa viite teon rasistisuuteen on lapsesta käytetty loukkaava ilmaus "pieni apina", joka sanottiin joko tönäisyä ennen tai sen aikana. Pahoinpitelyä kutsuttiin rasistiseksi rikokseksi. Rasistinen rikos tarkoittaa rikosta, jonka motiivi on rasistinen. Tässä tapauksessa koko tönimistä ei siis olisi tapahtunut ellei lapsi olisi ollut tummaihoinen. Mies valitsi lapsen ulkonäön perusteella etukäteen tarkoituksenaan vahingoittaa tätä. Tätä tulkintaa on mahdoton todistaa käytettävissä olevilla tiedoilla oikeaksi tai vääräksi. Vetoomuksista huolimatta kohtaukselle ei ole löydetty yhtään silminnäkijää, eikä sitä näy junalaiturin valvontakameran nauhoituksissa.

Laiturin tapahtumia, lapsen kertomuksen paikkansapitävyyttä tai miehen motiiivia ei voi selvittää ilman lisätietoja. Onkin kiinnostavaa kuinka julkinen keskustelu tapauksesta lähti liikkeelle ja kuinka media sitä alusta lähtien noista niukoista alkutiedoista ohjasi. Sekä poliisi että lehdet ottivat lapsen kertomuksen sellaisenaan totena, mikä onkin kohtuullinen lähtöolettamus, kun epäiltyä ei ole vielä saatu kiinni. Lehtien ja poliisin toistama lapsen isän olettama teon rasistisuus on jo spekulointia, mutta sekin on sallittua.

Nettipalstoilla tapauksen käsittely suorastaan räjähti. Keskustelun lähteinä käytettiin lehtiuutisia ja kuten yleensäkin nettikeskusteluissa, mielipiteet polarisoituivat jyrkästi kahdeksi ääripääksi. Toisten mielestä tapaus oli osoitus maahanmuuttajien joka päivä kokemasta syrjinnästä ja väkivallasta sekä suomalaisen kulttuurin (ja etenkin miehen) rasistisuudesta. Blogeissa jopa väitettiin maahanmuuttokriittisen keskustelun nyt niittäneen satoa ja pidettiin Jussi Halla-ahoa vastuullisena tapahtuneesta. Toisessa ääripäässä keskustelijat kyseenalaistivat lapsen kertomuksen sekä epäilivät isän ja median motiiveja tiedottaa yksittäisestä tapauksesta näin laajasti. Molemmilla puolilla tehtiin liian pitkälle vietyjä päätelmiä vähäisillä tiedoilla.

Morgen efter
Media noudatti normaalia suuronnettomuusuutisoinnin kaavaa, joten seuraavaksi hankittiin asiantuntijalausunto. Rasismitutkija Anna Rastaan parin vuoden takaisessa väitöskirjassa käsiteltiin maahanmuuttajataustaisiin lapsiin kohdistuvaa rasismia, joten hänet katsottiin paitsi päteväksi, niin myös sopivaksi sanomaan painava sanansa. Rastas taustoitti Helsingin Sanomissa tapausta kertomalla kaikkien haastattelemiensa lasten kokeneen rasismia ja osan myös rasistista väkivaltaa. Lisäksi Yle ja Helsingin Sanomat keräsivät maahanmuuttajilta lausuntoja, joissa kaikissa todistettiin rasistisen väkivallan arkipäiväisyyttä. HS:n yleisönosastossa kaksi asiantuntijaa vaati asettamaan julkiselle keskustelulle rajat:
"Lapsen kasvun ja identiteetin muodostumisen kannalta on varsin merkittävää, millaisessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä hän elää. Kun hyväksymme vihamielisen keskustelun, alentaako se kynnystä hyväksyä myös vihamieliset teot?

Vastuullisessa keskustelussa on asetettava selvät rajat sille, millainen keskustelu on hyväksyttävää. Rasistiset ja loukkaavat väitteet pitää tuomita. Aikuisina meidän on annettava lapsille selvä viesti siitä, mikä on sallittua ja mikä ei. Erityisen suuri vastuu on politiikoilla ja julkisuuden henkilöillä."
Ilmeisesti kirjoittajat viittasivat maahanmuuttopoliittiseen keskusteluun, vaikka eivät sitä suoraan sanoneetkaan. Epäselväksi jäi mitkä loukkaavat väitteet pitäisi karsia, kenen toimesta ja millä perusteilla. Samalla mielipidepalstalla Rene Ertomaa kirjoittaa suomalaisuudesta näin:
"Kun vertaan ulkomailla saamiani kokemuksia suomalaiseen känniuhoon, nurkkiin kuseskeluun, yltiöpäiseen räkimiseen, yleiseen töykeyteen ja karkeuteen, en voi muuta kuin tuntea surua ja häpeää isänmaani puolesta. Nämäkö ovat niitä suomalaisia arvoja, joiden koetaan olevan uhattuina, kun maahamme muuttaa ihmisiä muista maista? Jos, niin minun puolestani saavat mennäkin."
Jostain syystä Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat päättivät uutisoida näyttävästi juuri tästä pikkutytön kaatamisesta. Juna-asemilla sattuu vakaviakin loukkaantumisia ja aikuiset tönivät lapsia kumoon päivittäin. Mutta toisaalta ei julkaistavia uutisia voi valikoida pelkän vakavuuden perusteella. Muuten lukisimme pelkästään tapoista, murhista ja liikenneonnettomuuksista. Nyt haluttiin luultavasti nostaa esiin esimerkki rasistisesta väkivallasta. Tarkoitus oli ilmeisen hyvä, mutta toteutus valitettavasti surkea. Toisaalla heräsi huuto rasismista ja vaadittiin keskustelun rajoittamista, toisaalla kyseenalaistettiin median tasapuolisuus. Valitettavasti todiste puolueellisuudesta tuli samalla viikolla.

Isoäiti ja lapsikaappaus
Torstai 14.5.

Isöäiti oli vaunuissa nukkuvan viisivuotiaan tytön kanssa odottamassa kaupan edustalla äitiä ostoksilta. Kolme tummaa ulkomaalaisperäistä miestä tuli paikalle, laski vaunujen kuomun alas, otti valokuvan lapsesta ja nappasi vaunut. Miehet veivät vaunuja parikymmentä metriä, pelästyivät ilmeisesti vartijoita, hylkäsivät vaunut ja juoksivat paikalta.

Tällä uutisella on monta yhtäläisyyttä somalilapsen kaatamisen kanssa. Molemmissa on mukana tyttölapsi ja ulkomaalaistaustaisia. Molemmissa on vain yhden silminnäkijän kertomus, eikä valvontakameran kuvaa löydy. Ilta-Sanomien uutisen sävy on kuitenkin tällä kertaa täysin toisenlainen:
"Helsingin rikospoliisi myöntää, että sillä on selvittelyssä outo tapahtumasarja, jossa kolmen miehen väitetään yrittäneen viedä isoäidiltä vaunut, jossa oli pieni lapsi.
[...]
- Väitteen mukaan kolmikko olisi riistänyt lastenvaunut ja kuljettanut niitä kymmenen metriä, ennen kuin he luopuivat väitetystä sieppausaikeesta, sanoo [rikoskomisario Arto] Karalahti.
[...]
- Toistaiseksi mikään ei ole tukenut kertomusta, huomautti Karalahti.

- Emme ole löytäneet tähän mennessä tapahtumalle yhtään silminnäkijää ja kertomuksissa mainitut vartijat eivät ole raportoineet mitään asiasta työnantajalleen. Selvittely kuitenkin jatkuu.
[...]
Rikospoliisi toteaa, ettei mistään valvontakamerasta ole toistaiseksi löytynyt taltiointia lastenvaunujen sieppaamisesta. Tälläkin rintamalla jatketaan selvittelyjä, Karalahti huomautti.

Lasten sieppaamiset ovat Suomessa äärettömän harvinaisia."
Isoäidin kertomus kyseenalaistetaan moneen kertaan, rikosilmoituksessa on kyse pelkistä väitteistä. Isöäidin, äidin ja lapsen tuntemuksia ei tuoda esiin lainkaan, toisin kuin somalitytön ja hänen isänsä. Poliisi korostaa, että kyse on vain äärettömän harvinaisesta yksittäistapauksesta, kun taas somalitytön tapauksesta avautui esimerkiksi Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajalle kokonainen rasismin pimeä pinnanalainen maailma. Silminnäkijöitä ei pyydetä ottamaan yhteyttä, asiantuntijoita tai muita ulkomaalaisten rikosten uhreiksi joutuneita ei haastatella, maahanmuuton ja aggressiivisen kerjäläisyyden varjopuolia ei vatvota lehdissä ja televisiossa.

Kiitoksia paljon
Ilta-Sanomat ja muut tiedotusvälineet tekivät karhunpalveluksen maahanmuuttokeskustelulle. Kun puolueellisuus on näin läpinäkyvää, niin asiapohjainen keskustelu hankaloituu entisestään ja jumiutuu syvemmälle tuskastuttavaan juupas-eipäs-väittelyyn rasismista. Vai sitäkö tässä ajettiinkin takaa?

Ai niin, sen somalilapsen kaataneen miehen etnisestä taustasta emme tiedä toistaiseksi muuta kuin että hän puhui muutaman sanan suomea ja että hänellä on ruskeat pörröhiukset ja siniset farkut.

Päivitys 20.5.
Poliisi etsii edelleen somalitytön pahoinpitelylle silminnäkijää, mutta kukaan ei ole ottanut yhteyttä. Sen sijaan vain muutama päivä tapahtuneen jälkeen sisäasiainministeriön Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) ehätti ilmoittaa käynnistävänsä ensi syksynä rasismin ja väkivallan tuomitsevan Älä töni -kampanjan. ETNO:n puheenjohtaja Ritva Viljanen ja varapuheenjohtaja Atanas Aleksovski viittaavat tiedotteessaan somalitytön tönimiseen ja "haluavat nostaa keskusteluun yksittäistapauksen taustalla olevan laajemman ilmiön". Ilmiö nimeltä suomalaisten rasistinen väkivalta onkin ollut keskustelussa päivittäin esimerkiksi Helsingin Sanomien mielipideosastossa.

Vieläkin epäilen juuri tämän tapauksen soveltuvuutta massiivisen rasismikampanjoinnin kulmakiveksi. Tuntuu siltä, että aihe on ollut pitkään ilmassa ja joidenkin tahojen on ollut pakko käynnistää tietyntyyppinen rasismikeskustelu ensimmäisen mahdollisen tilaisuuden tullen. Näin epäselvän tapauksen esiinnostolla ja samanaikaisella kantaväestöön kohdistuvien rikosten ja häiriköinnin vähättelyllä on maahanmuuttajien ja maahanmuuttokeskustelun kannalta lähinnä ikäviä seurauksia.

Liekö sattumaa, että sunnuntaina 17.5. kansliapäällikkö Ritva Viljanen piti puheen, jossa peräsi Suomeen erillistä viharikoslainsäädäntöä. Viharikokselle ei ole Suomen laissa täsmällistä määritelmää, mutta Viljasen mukaan sisäministeriö alkaa keräämään erityistä vihasanalistaa, jonka avulla rikoksen teon yhteydessä käytetyistä sanoista voitaisiin päätellä rangaistusta koventava vihamotiivi. Ruotsissa käytettävässä listassa tällaisia sanoja on 265 kappaletta. Toistaiseksi Suomessa ainoastaan rasistinen motiivi koventaa rangaistusta, mutta lainkohtaan liittyvä motiivin arvionti on ollut vaikeaa, etenkin kun rikoksen tekijä on usein ollut maahanmuuttajataustainen.


Lähteet:

Somalitytön kaataminen

13.5.
Ilta-Sanomat: Mies tönäisi kahdeksanvuotiaan junasta Espoossa
(otsikko alunperin: Rasistisesti käyttäytynyt mies töni 8-vuotiaan tytön ulos junasta)

Helsingin Sanomat:
8-vuotias somalityttö paiskattiin junasta Espoon keskuksessa
Poliisi pyytää apua somalitytön pahoinpitelijän tavoittamiseksi
Tutkija: Maahanmuuttajalasten kokema rasismi erittäin yleistä

Vartti: Poliisi etsii somalitytön junasta tönäissyttä pörröpäätä


14.5.
YLE Uutiset: Aamun lehdet

Aamulehti/STT: Poliisi etsii yhä somalitytön junasta tönäissyttä miestä

Ilta-Sanomat: Poliisi etsii yhä somalitytön tuuppaajaa


Helsingin Sanomat: Poliisi pyytää somalityttöä auttanutta naista ottamaan yhteyttä

15.5.
Helsingin Sanomat:
Poliisi ei ole vielä löytänyt valvontakamerakuvaa somalitytön tönäisystä
Poliisi ja maahanmuuttajat eri mieltä tasapuolisesta kohtelusta
Somalitytön lähijunasta tönäissyt mies yhä kateissa
Laki ei tunne rasistista rikosta
Kimmo Oksanen: Nouse seisomaan senkin suomalainen apina

YLE: Jälkiviisaat: SAK:n uusi puheenjohtaja ja perheen sisäinen adoptio

Kainuun Sanomien kolumni, Seppo Turunen: Talibanit keskuudessamme

16.5.
Helsingin Sanomien pääkirjoitus: Edes lapset eivät välty suomalaiselta rasismilta

17.5.
Sisäasiainministeriön tiedote:
Kansliapäällikkö Ritva Viljanen: Vihapuherikollisuus leviää ja laajenee verkossa

18.5.
Sisäasianministeriön tiedote:
Etnisten suhteiden neuvottelukunta vetoaa: Kaikki mukaan Älä töni -kampanjaan

20.5.
Ilta-Sanomat: Poliisi kummissaan: Ei yhtään havaintoa somalitytön pahoinpitelystä

27.5.
Helsingin Sanomat: Somalitytön tönäisy asemalaiturilla ei tallentunutkaan valvontakameralle

UNHCR - Asylum and refugee-related articles in regional media (5/2009):
Finland

Somali girl attacked – Immigrant children commonly face racism

According to a study done two years ago, a vast majority of immigrant children face racist insults and even violence in their everyday lives. The issue became again acute this week, when an eight-year-old Somali girl was violently thrown out of a commuter train in Espoo station by an unknown Finnish man. The man also called the girl with racist names. Espoo police has started a hunt to find the man, and appeals to the public for more information on the incident.
3.6.
Sisäasiainministeriön tiedote :
Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin puhe Integraatiofoorumissa

"Kun historiaa kirjoitetaan, toivon että maahanmuuton osalta voisimme sanoa, että käänne tapahtui vuonna 2007, kun hallitukseen nimitettiin maahanmuutosta vastaava ministeri – emmekä lukisi taitekohdaksi kevättä 2009, jolloin pieni tyttö antoi rasismin uhreille kasvot."
17.8.
Vartti: Somalitytön junasta tönäisy pysyy mysteerinä


Isoäiti ja lapsikaappaus

Ilta-Sanomat: Rikospoliisi selvittää outoa vauvan sieppausväitettä

Helsingin Sanomat: Vauva yritettiin siepata kadulta Helsingissä


Iltalehti: Vauva kaapattiin keskellä päivää Helsingissä


Muita mielenkiinnottomia yksittäistapauksia

Pohjalainen: Miestä pahoinpideltiin Vaasassa (15.8.2009)

Ilkka: Poika loukkaantui törmäyksessä - autoilija pakeni paikalta (14.8.2009)


Blogit, kolumnit, sarjakuvat

Jeja Pekka Roos: Rasistinen väkivalta ja halla-aholaisuus

Tommi Lievemaa: Rasismi, Halla-aho ja sananvapaus

Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin blogi: Jag mådde illa fast det var festdag

Kutsu Vasemmistonuorten liittokokousmarssille la 23.5. klo 15-16 Turussa

Kansan Uutiset/Tuula-Liina Varis: Muistissa: Biafra

Ritva Siikala: Pois edestä, senkin pieni apina!

Suomen Kuvalehden sarjakuva

4 kommenttia:

Poliittisesti epäkorrekti kirjoitti...

"Mies valitsi lapsen ulkonäön perusteella etukäteen tarkoituksenaan vahingoittaa tätä. Tätä tulkintaa on mahdoton todistaa käytettävissä olevilla tiedoilla oikeaksi tai vääräksi"

Jos tapahtuma menee oikeuteen argumentein 8v. sanoi näin vs. farkkumies sanoi näin, niin saas nähdä lasketaanko teko rasistiseksi rikokseksi. Jotenkin minun on mahdotonta kuvitella tytön kertoman mukaan, että farkkumies oikeasti olisi erikseen valikoinut uhrinsa.

Erkki-Pentti kirjoitti...

huhhuh, veti hiljaiseksi. Komppaan täpöllä, toivon vaan että usemmat tajuaisivat erkkomedian - tai se taitaa nykyisin olla ennemminkin viherstallarimedia - poliittisen agendan ja puolueellisuuden.
Linkitin tämän eteenpäin, ja ajattelin piruuttani laittaa linkin myös hesarin (sensuroituun) keskusteluun, mutta tajusin sen olevan turhaa. Toivottavasti edes toimittajat lasitalossaan alkavat vähitellen tajuta kuinka heidän toimintansa kääntyy heitä itseään sekä tuota suurta aatettaan vastaan.

Roope kirjoitti...

Helsingin Sanomat 15.12.2009

Espoolaisen somaliperheen lapsia ei pelota

Amal Farah Abdi on tullut koulusta kotiin. Hän on yhdeksänvuotias ja käy Kirkkojärven koulun kolmatta luokkaa Espoossa. Hän menee sinne sisartensa Asman, 12, ja Adnan,10, kanssa.

"Koulussa on ihan kivaa, luokkakaveritkin on kivoja. Ei minua pelota."

Eräänä toukokuisena tiistaina Amal kuitenkin pelästyi. Silloin kahdeksanvuotias tokaluokkalainen oli palaamassa koulusta ja odotti asemalaiturilla Espoon keskuksessa, kun lähijunasta tullut mies tönäisi hänet nurin laiturille.

"Mene pois mun edestä senkin pieni apina", mies tiuskaisi pienelle tytölle, jota laiturilla seissyt nainen riensi auttamaan.

Amalin vanhemmat tekivät tapahtuneesta rikosilmoituksen. Poliisi alkoi tutkia sitä kunnianloukkauksena ja pahoinpitelynä. Poliisi etsi silminnäkijöitä ja haastatteli lähijunien konduktöörit.

Tutkinta on nyt keskeytetty toistaiseksi, sillä yhtään todistajaa tai silminnäkijää ei ilmaantunut eikä tyttöä auttanutta naistakaan tavoitettu. Espoon keskuksen valvontakameratkaan eivät tapahtuneen aikana toimineet.

Abdin perheen kaikki kuusi lasta ovat syntyneet Suomessa ja tuntevat itsensä suomalaisiksi. Vanhemmat muuttivat Suomeen Somaliasta 1996. Viime keväänä perhe sai isomman asunnon.

"Ei meitä viime kevään jälkeen ole kiusattu", lapset sanovat. Äiti kuitenkin toppuuttelee.

"Eräänä Uudenvuoden aattona meidän parvekkeelle heitettiin raketteja ja ne sytyttivät matot palamaan", äiti Adan Halawi kertoo. "Teimme rikosilmoituksen, mutta poliisi ei tutkinut asiaa. Sellaisesta tulee paha mieli."

Perheen lapset osaavat pitää puoliaan. Amal lähtee sisarensa Adnan ja veljensä Abdilrahmanin kanssa illalla karateharjoituksiin Espoon keskukseen.

desperaato kirjoitti...

Tulee surulliseksi lukiessaan tällaisia juttuja.